Kestävä muotoilu

Iittalan ydinajatuksena on tarjota esteettisesti ja käytössä kestäviä tuotteita, joiden muoto, funktio ja laatu on tarkoin harkittu. Uskomme, että ihmisillä on oikeus odottaa ostamansa muotoiluesineen kestävän eliniän, ja etteivät huolella muotoillut esineet poistu koskaan muodista. Muotoilumme on tehty kestämään päivästä ja vuodesta toiseen, sukupolvien yli.

Muotoilussa keskitymme olennaiseen: korkea laatu, monikäyttöisyys ja esteettisyys ovat suunnittelumme kulmakiviä. Muotoilemamme esineet ovat aina potentiaalisia tulevaisuuden klassikoita.

Kestävä muotoilu on vastalause kertakäyttökulttuurille.

Ympäristö

Toimintamme jokaisessa vaiheessa suunnittelun alusta aina tuotantoon ja kierrätykseen asti pyrimme kaikin tavoin minimoimaan ympäristövaikutukset ja lisäämään liiketoimintamme kestävyyttä.

Odotamme samaa yhteistyökumppaneiltamme ja autamme heitä kehittämään omia prosessejaan. Yhteistyökumppanimme sitoutuvat allekirjoittamaan toimintaohjeemme ennen yhteistyön aloittamista ja teemme säännöllisiä tarkastuksia varmistaaksemme, että työtavat ovat linjassa vaatimustemme kanssa.

Ydintoimintamme ohessa tuemme ja sponsoroimme jatkuvasti tahoja, jotka tekevät tärkeää työtä ympäristönsuojelun saralla.

Ihmiset

Iittalan arvot kumpuavat pohjoismaisista arvoista ja elämäntyylistä. Tasapainoinen elämä, hyvinvointi, tasa-arvo ja eteenpäin katsovat ajatukset ovat Iittalan toiminnan keskiössä. 

Velvollisuutemme on pitää huolta ihmisistä, omista työntekijöistämme ja yhteistyökumppaneista, ja kunnioittaa ihmisoikeuksia sekä varmistaa työturvallisuus- ja terveys. 

Kannamme vastuumme myös tukemalle työntekijöitämme: taidokkaat, inspiroituneet ja kykenevät ihmiset ovat tärkein voimavaramme.  

Yhteistyökumppanimme sitoutuvat noudattamaan ohjeitamme ja teemme säännöllisiä tarkastuksia varmistaaksemme, että työtavat ovat linjassa vaatimustemme kanssa. 

Lue lisää

Vastuullisia tekoja


100 % kierrätetystä lasista valmistettu juomalasi

Tänä keväänä Iittalan Raami-kattaussarja täydentyy kierrätyslasilla, jota on saatavilla rajoitettu erikoiserä. Lasin valmistamisessa on hyödynnetty Iittalan lasitehtaalla syntyvää hukkalasia, eikä se sisällä lainkaan uusia materiaaleja. Iittalan lasitehdas on yksi ensimmäisistä teollisista tuottajista, joka on valmistanut juomalasin ainoastaan hukkalasia hyödyntämällä.

Lasitehtaalla hukkalasia syntyy suupuhalluksen jälkityöstössä, lasin valutuksen aikana ja laaduntarkastuksen yhteydessä, jos esine ei täytä Iittalan tarkkoja laatukriteerejä. Tehtaalla syntyvä hukkalasi hyödynnetään uusien esineiden valmistuksessa tai kierrätetään esimerkiksi eristemateriaalien raaka-aineeksi.

Kierrätetystä lasista valmistetut tuotteet säästävät sekä energiaa että luonnonvaroja. Hukkalasista valmistetut esineet ovat yhtä kestäviä, kirkkaita ja laadukkaita kuin täysin uusista materiaaleista valmistetut esineet. Iittalan tavoitteena on tulevaisuudessa hyödyntää valtaosa hukkalasista uusien tuotteiden valmistamisessa. Kirkkaan lasin osalta tavoite toteutuu jo kesällä 2019.

Lue lisää

 

Vintage-palvelu antaa astioille uuden elämän

Vintage-palvelu antaa uuden elämän käytetyille Iittalan ja Arabian astioille sekä kierrättää myyntiin kelpaamattomat astiat. Keramiikka murskataan hienoksi jauheeksi, jota käytetään tiilimassan valmistamisessa, ja lasimurskaa hyödynnetään rakennusteollisuuden eristemateriaalien valmistuksessa. 

Keväällä 2019 kolmessa Iittalan myymälässä lanseerattu palvelu laajenee vuoden aikana useisiin Iittalan myymälöihin ja tulevaisuudessa myös muihin maihin. Tutkimme jatkuvasti kiertotalouden mahdollisuuksia ja pyrimme pitämään raaka-aineet kierrossa mahdollisimman pitkään.

Lue lisää

 

WWF:n mukana tukemassa arktista luontoa

Vuosittain valitsemme värin salaisesta lasiväriarkistostamme ja herätämme sen eloon lasiesineissä, joissa yhdistyvät korkea laatu ja ajaton muotoilu. Vuoden 2019 lasiväri on merensininen. Väri on saanut inspiraationsa pohjoisesta luonnosta, jossa meri on alati muuttuva peili neljälle vuodenajalle. Lahjoitamme vuoden 2019 aikana jokaisen Suomessa myydyn merensinisen esineen myyntihinnasta 2,5 % WWF Suomelle arktisen alueen suojeluun.

Lue lisää