Vieno Motors – anarkofloristinen esitys

Vieno Motors on Ilona Valkosen ideoima anarkofloristinen performanssi. Esityksen aikana taiteilijat yhdistävät kukkia erilaisiin materiaaleihin kuten sähköjohtoihin tai kotitalouksilta tarpeettomiksi jääneisiin putkiin, tuloksena mielikuvituksellisia asetelmia ja villejä asusteita.

Valokuvat Yehia Eweis

 

Toinen ammatti – Vieno Motorsin tarina

Vieno Motors alkoi saada muotoaan kun Ilona Valkonen suunnitteli yhteisnäyttelyä yhdessä kahdeksan muun taiteilijan kanssa. Tavoitteena oli näyttely, jossa he voisivat vaihtaa ammattejaan ja työskennellä salanimillä. Ilonan ensimmäinen ajatus oli moottorisahalla muotoillut puiset veistokset. Tavatessaan taiteilijaryhmää kukkakaupan yhteydessä toimivassa kahvilassa, huomasi hän vaikuttuvan kukkien huumaavasta tuoksusta. Tuoksu muistutti häntä hetkestä jolloin hän oppi ajamaan pyörällä ja onnistui tuolloin pyöräilemään yhdeksän kilometrin matkan mennäkseen kukkakauppaan. Muistaessaan tuon lapsuuden hetken, hän ymmärsi kukkien olleen toistuva teema elämässään. Näyttelyn aikana Ilona emännöi anarko-floristista myymälää sitoen kukkia jokapäiväisiin, lyhytikäisiin tuotteisiin yksin ja yhdessä muiden kuvataiteilijoiden kanssa.

"Kuten muusikot kokoontuvat jammailemaan, kukka-asetelmat tarjosivat keinon kuvataiteilijoille tehdä taidetta esiintyen."

Ilona jatkaa: "Esiintyjien dynamiikka, kuten myös yleisön läsnäolo ja osallistuminen vaikutti kokonaisuuteen. Taiteilijalle, joka on tottunut työskentelemään yksin studiossaan, tämä oli lähes vallankumouksellista." 

Ruutu maljakko 205x270 mm kupari
Ruutu maljakko 205x270 mm kupari
229,00 €
Ruutu maljakko 115x180 mm kirkas
Ruutu maljakko 115x180 mm kirkas
149,00 €
Ruutu maljakko 205x180 mm sade
Ruutu maljakko 205x180 mm sade
199,00 €
Ruutu maljakko 205x180 mm kirkas
Ruutu maljakko 205x180 mm kirkas
199,00 €

Muutamassa vuodessa on ollut noin 50 Vieno Motors -esitystä ja niissä 36 esiintyvää taiteilijaa. Yhdessä Iittalan kanssa toteutetussa esityksessä  yleisön osallistaminen tarkoitti, että asusteita luotiin suoraan osallistujille ja asetelmia tehtiin Iittalan maljakoihin.

"Anarkofloristinen tapa katsoa maailmaa on nähdä eri-ikäiset materiaalit samanarvoisina. Kukat edustavat täydessä kukoistuksessaan kun taas elektroniikkapiuhat  tai muu romu edustaa materiaalia viimeisen käyttöpäivän jälkeen.  Meidän aikanamme asioita yleensä esitetään puhtaana lopputulemana ja usein unohdammekin, että työskentely fyysisten objektien kanssa luo sotkua ja se on olennainen osa työtä. Yhteistyössämme Iittalan kanssa käytimme kipsiä maljakoissa luodaksemme pohjan kukille ja se toimi hyvin osana esitystä sekoittaen ja kaadellen kipsiä. Olemme myös huomanneet, että kaikenlaisten materiaalien lisääminen maljakoihin laittaa kukat puhkeamaan entistäkin enemmän kukkaan."

Ilonan ohje osallistuville artisteille on: "Käytä samaa rohkeutta kuin muissakin taiteellisissa pyrkimyksissä käyttäen omaa visuaalista osaamistasi." Tuloksena kaikissa anarkofloristisissa esityksissä on omanlaisensa energia ja kukat asettuvat visuaalisiin asetelmiin ainutlaatuisella tavalla.