Iittala on luonut taide-esineitä jo 1930-luvulta saakka. Perinne on toiminut inspiraationa myös Art Works -kokoelmalle, joka jatkaa kansainvälisesti tunnettujen muotoilijoiden linjoilla. Iittalan kansainväliseen läpimurtoon 1950- ja 60-luvuilla vaikuttivat suuresti Tapio Wirkkalan, Timo Sarpanevan ja Kaj Franckin ainutlaatuiset taideteokset.
Vuonna 1970 Nuutajärven tehtaat esitteli oman taidekokoelmansa, johon osallistuivat mm. muotoilijat Heikki Orvola, Kerttu Nurminen ja Oiva Toikka. Ensimmäisen kokoelman nimi oli yksinkertaisesti Art. Sen ideana oli tehdä tunnetuksi Nuutajärven tehtaita sekä hyödyntää muotoilijoiden ja käsityöläisten laajaa osaamista lasin tekemisen tekniikoista pieneen sarjaan ainutlaatuisia esineitä.
Art kehittyi ajan myötä ensin Nuutajärvellä valmistetuksi Pro Arte Vitrea -kokoelmaksi, ja sittemmin vuonna 1981 Iittalan ja Arabian tehtaiden Pro Arte -kokoelmaksi. Nyt lanseerattava Art Works -kokoelma elvyttää jälleen
suositun perinteen ja vie eteenpäin Iittalan kestävää muotoilua kertakäyttökulttuuria vastaan – ikonisia esineitä, ajatonta laatua ja korkealuokkaista käsityötaitoa.
2009 on Art Works -kokoelman ensimmäinen vuosi. Tarjoamme joka vuosi eri muotoilijalle ja Iittalan käsityöläisille tilaisuuden käyttää luovuutta, leikitellä valitsemillaan tekniikoilla sekä rikkoa taiteen ja muotoilun rajoja. Iittala on ylpeä voidessaan jatkaa kunniakasta perinnettä, mutta Art Works on myös tulevaisuutta. Nyt ja huomenna, uniikki taide-esine synnyttää erityisen kokemuksen. Muotoilijalta käsityöläiselle ja sinulle, Art Works kuuluu kaikille.
Selaa Art Works -kuvastoa.