Näkevät kädet

Vierailimme Iittalan lasitehtaalla Heikki Punkarin – yhden Suomen parhaimman lasinpuhaltajan – kanssa. Punkari aloitti lasitehtaalla jo nuorena ja on vuosien mittaan työskennellyt Timo Sarpanevan kaltaisten arvostettujen taiteilijoiden kanssa. Punkari tuntee sulan lasin lumon ja tietää, millainen on tie lasinpuhaltajamestariksi.

Tehtaan ovi on auki ja lumihiutaleet putoilevat betonilattialle. Sulatusuunien sisällä voisi yhtä hyvin olla laavaa – siltä sula lasi näyttää.

Kun pääsemme tehtaan lasinpuhallusalueelle, lämpötila nousee melkoisesti. Kun huomautan asiasta, Heikki Punkari, yksi Suomen parhaista lasinpuhaltajista, ratkeaa iloiseen nauruun. ”Olisitpa ollut täällä kuusikymmentäluvulla! Siihen verrattuna tämä ei ole mitään.” Teemme kierroksen lasinpuhallusalueen ympäri, väistäen tulipunaiset puhalluspillit lasimassoineen kauempaa. Lasinvalmistus on hiljainen tapahtumasarja: kuin hyvin suunniteltu koreografia, jossa miehet ja naiset esiintyvät verryttelyhousuissaan ja t-paidoissaan hikikarpalot otsillaan. He kurottavat äänettömästi sulatusuunista pienen määrän hehkuvaa massaa puhalluspilliin. Puhaltajat kesyttävät tulen toimimaan yhteistyössä kanssaan. Työvaiheiden riskitekijät tuovat näytökseen aivan omanlaisensa sävyn, ja ellei ole tarkkaavainen, saattaa tämä hienostunut koreografia jäädä huomaamatta. Jokainen liike on kuin osa yhteistä, sekunnintarkkaa suunnitelmaa. Vaiheet seuraavat toistaan saumattomasti. Taidokkaiden lasinpuhaltajien kyky muokata sulaa lasia on hypnotisoivaa. Materiaali muovautuu heidän käsissään kuin se olisi pehmeää, notkeaa muovia.

Täällä jokainen Aalto-maljakko saa muotonsa: käsityönä, suupuhallettuna, alkuperäisiä piirustuksia noudattaen. Muutaman metrin päässä Oiva Toikan suunnittelemat hienostuneet lasilinnut saavat elämän: pää liitetään linnun vartaloon kahden lasinpuhaltajan yhteistyönä. Työtehtävät vaihtelevat, mutta sama huolellisuus ja intensiteetti on nähtävillä jokaisessa valmiissa tuotteessa.

Täällä Heikki on kotonaan. Hänen uransa Iittalalla alkoi kesätyöstä tehtaan nurmikon leikkaajana. Itse asiassa perheellä on pitkä historia yrityksessä: isoäiti toimi pakkaajana ja Heikin isä Kosti oli yksi tehtaan kunnioitetuimpia lasinpuhaltajia. Heikki onkin vieraillut tehtaalla jo ennen kuin edes itse muistaa. Hän sanoo aina olleensa täysin lasin pauloissa. Kun häneltä kysyy, mikä lasissa on parasta, hän pysähtyy hetkeksi ja antaa sitten yksinkertaisen mutta kattavan vastauksen: kaikki. Lähes viidenkymmenen vuoden aikana hän on nähnyt tehtaan kukoistuksen ja työskennellyt kellon ympäri Timo Sarpanevan kanssa kokeiluja tehden. Hän on todistanut muutoksia niin lasiteollisuudessa kuin ammattikunnassakin. Jotkut asiat eivät kuitenkaan koskaan muutu. ”Pukuhuoneessa puheet pyörivät edelleen jääkiekon ja sydämen asioiden ympärillä”, Heikki nauraa ujosti ja vaihtaa nopeasti aihetta.