Suunnitellen, kehittäen, nauttien

Entinen autotalli Tukholman Södermalmilla on nykyään omaleimaisesta lasitaiteestaan sekä muun muassa Iittalan, Moooin ja Källemon kanssa tekemistään yhteistöistä tunnetun Matti Klenellin ateljee. Tila mahdollistaa taiteelliset kokeilut ja toimii suunnittelijan tukikohtana matkojen välillä. Istuimme keskustelemaan luovuudesta, inspiraatiosta ja Klenellin tähän asti kunnianhimoisimmasta hankkeesta: suurremontin läpikäyneen Ruotsin kansallismuseon uudesta ravintolasta. Viesti on kuin pieni runoelma:

Heleneborgsgatan 38 on osoite
Portti pihalla, 34:n ja 40:n välissä
Lähimpänä Söder Mälarstrandia
Yksi kerros alas, vihreä ovi
Koputa
Tervetuloa

Sähköpostien kirjallinen anti saa harvoin hymyilemään, mutta Matti Klenellin tapauksessa se ei oikeastaan ole niin kummallista. Klenell kasvoi Edsbjörken pikkukaupungissa Länsi-Ruotsissa ja haaveili urasta journalistina. ”Rakastin kirjoittaa, puhua, kertoa tarinoita”, hän sanoo. Tätä ei ole vaikea uskoa: Klenell on rento ja puhelias, ja hän kertoo kaskuja ja kuvailee ajatuksiaan vaivattomasti. Kohtalolla oli kuitenkin muita suunnitelmia hänen varalleen. Nykyään hän työskentelee sanojen sijasta puun, lasin ja alumiinin parissa, mutta kertoo tarinoita siitä huolimatta. Kun Klenell luonnostelee vaikkapa lasia, hän ei piirrä pelkkää esinettä. Paperille piirtyy kokonainen pöytä, joka aivan kuin odottaa illalliskutsuja alkavaksi, tai mahdollisesti henkilö, joka pitelee lasia ravintolassa istuessaan. Tällä tavoin esine saa taustan; tunnelman, joka usein tavalla tai toisella löytää tiensä valmiiseen tuotteeseen.

Iittala Journalin vieraillessa Klenellin studiolla, sää on kuuma ja kostea – samanlainen kuin se on ollut koko kesän. Saavumme suureen entiseen autotalliin, jonka tilat hän jakaa muutaman muun samanmielisen suunnittelijan kanssa Tukholman trendikkäällä Södermalmin alueella. Klenell avaa oven pukeutuneena löysiin chinoihin ja paitaan Puccinin soidessa taustalla. Keneltä tahansa muulta tämä olisi mahtailevaa, mutta kahden taiteilijavanhemman kulttuurikodissa Länsi-Ruotsissa kasvaneena ja nimensä Bertolt Brechtin Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -teoksesta nimensä saaneena tämä kaikki on Klenellille luontaista. Klenell esittelee meille paikkoja ja pahoittelee sotkua. Ulkopuoliselle, jos kyse onkin sotkusta, se on vain kiehtovaa. Tuolien, pöytien, tarjottimien ja lamppujen prototyypit täyttävät huoneen saaden vierailijan lapsenomaisen kiinnostuksen valtaan: saako koskettaa, kokeilla ja kuulla lisää? Tila on paitsi työtä, myös leikkiä varten.

Kerro minulle ateljeestasi: mitä oikein teet täällä?

Olen työskennellyt täällä vuodesta 2004. Meillä on paja, jossa voi rakentaa prototyyppejä ja kokoamme täällä paljon malleja ja testaamme tuotteita. Joskus nauramme ja sanomme että tämä tila on täysin toimimaton: mitään ei ole saatu viimeisteltyä ja mitään ei voi käyttää. Viimeiset vuodet ovat olleet mielettömiä, sillä olen työskennellyt paljon Kansallismuseon kanssa. Se on ollut valtava projekti ja se on vaatinut paljon työskentelyä myös muissa paikoissa. Se on yksi tälle työlle tyypillisistä piirteistä: matkustusta tulee paljon. Ateljeeni on siis ikään kuin tukikohtani ja toinen kotini.

Miten sinusta tuli muotoilija?

Alun perin halusin journalistiksi. Molemmat vanhempani ovat lasitaiteilijoita, joten se oli viimeinen ammatti, jota ajattelin. Olin kuitenkin hyvä piirtämään ja vanhempieni ammatista johtuen ajatus taiteen parissa työskententelystä tuntui läheiseltä. Lopulta hain opiskelemaan arkkitehtuuria, mutta en tullut hyväksytyksi. Olin kuitenkin erittäin inspiroitunut oppilaitoksen suuresta betonirakennuksesta Östermalmilla. Kaikki sanoivat sen olevan Tukholman rumin rakennus, mutta minä löysin siitä kauneutta. Silloin tajusin, että tämä olisi ala, jolla voisin työskennellä. Myöhemmin tutustuin muihin suunnittelijoihin ja tulin hyväksytyksi taideteolliseen korkeakouluun. Se tuntui juuri oikealta: arkkitehtuurin ja muotoilun välimuodolta.

Mitkä ovat olleet urasi tärkeimpiä virstanpylväitä?

Kun olin 27, Tom Hedqvist, Beckmans College of Designin rehtori soitti minulle ja kysyi, haluaisinko tulla heille opettajaksi. Hän halusi palkata hommaan nuoren henkilön. Oli hienoa saada ottaa niin paljon vastuuta. Minun oli mahdollista työskennellä osa-aikaisesti, jolloin ehdin viettää aikaa myös omassa ateljeessani. Silloin aloin todella kehittämään omia juttujani.

Myös yhteistyö Iittalan kanssa on ollut minulle ammatillisesti todella tärkeää. Minulla oli lasinäyttely Galleri IngerMolinissa vuonna 2011, ja Iittala oli minuun yhteydessä sen jälkeen kysyen, josko haluaisin suunnitella heille lintuja. Se oli oikeastaan aika hullua – olin kiinnostunut lasin koristeellisista elementeistä ja tutkinut paperipainoja, venetsialaisia matkamuistoja ja figuureja ja olin törmännyt sitä kautta myös Iittalan lintuihin. Halusin tietää niistä lisää ja menin Tukholman NK-tavarataloon valokuvaamaan lintuja. Viikkoa myöhemmin sain Iittalalta sähköpostia. Se tuntui kohtalolta! Ennen kuin aloitin yhteistyön Iittalan kanssa, olin työskennellyt lasin ja tuotesuunnittelun parissa pienemmässä skaalassa mutten oikein päässyt eteenpäin omillani. Iittalalla minun oli mahdollista yhdistää nämä mielenkiinnonkohteet.

Kuinka pidät yllä luovuuttasi?

Luovuudessani ei oikeastaan koskaan ole taukoa – nautin suunnittelemisesta niin paljon! Etenkin ideointivaihe on minulle mieluisa. Yleensä aloitan istumalla alas työn tilanneen henkilön tai yrityksen kanssa yrittäen selvittää keitä he ovat, mitä he tarvitsevat ja miten voin olla avuksi. Muotokieli eroaa hieman yhteistyökumppanista riippuen, mutta uskon, että jokaisessa lopputuloksessa on nähtävissä luonteeni ja persoonani.

Saan paljon inspiraatiota kirjoista; sekä muotoilua koskevista että romaaneista. Kuvien katsominen on tärkeää. Romaanien lukeminen saa minut rentoutumaan. Koko ajan ei ole pakko olla valppaana. Yritysten arkistot ovat toinen inspiraation lähde. On mielenkiintoista peilata niitä tai viitata niihin uusissa suunnitelmissa. Myös matkailu inspiroi minua. Taiwan etenkin. Tein siellä A New Layer -nimisen projektin ja vierailin maassa kahdeksan kertaa. Se on suunnattoman inspiroiva paikka, kuin Japanin ja Kiinan yhteentörmäys, ja erittäin mielenkiintoinen kontrasti Ruotsille.

Olen myös erittäin kiintynyt Helsinkiin. Uskoisin, että voisin asua siellä. Se on oikea pääkaupunki – uljas, ylpeä ja sillä on brutaali historia. Ruotsalaisena olen lumoutunut joka kerta, kun näen ja kuulen siellä ruotsia. Minulla on myös aina ollut henkilökohtainen suhde Suomeen suomalaisesta nimestäni johtuen, vaikka olenkin vieraillut siellä ensimmäistä kertaa vasta aikuisena. Kun saimme tyttöystäväni kanssa pojan, nimesimme hänet Jussiksi.

Minkälainen on työskentelytapasi?

Teen paljon luonnoksia käsin. Rakastan sitä. Haluan hahmotella esineille taustan: jos luonnostelen kuppia, piirrän sen ympärille koko huoneen tai ainakin henkilön pitämään kuppia kädessään. Näin yritän saada vangittua luonnokseen skaalan ja värin. Sen jälkeen jatkan tietokoneella. Viime aikoina olen käyttänyt paljon 3D-tulostinta. Se on verraton työkalu esineiden muodon löytämiseen ja sillä voi säästää paljon aikaa kehitysprosessissa. Sen jälkeen on prototyyppien vuoro. Ne näyttävät aluksi usein kömpelöiltä ja niiden työstämiseen menee aikaa. Oikean värin, muodon ja toimittajan löytäminen voi olla hankalaa.

Välillä mitkään asiat eivät suju suunnittellusti. Suunnittelijana minulla on vastuu projektista, ja välillä on lyötävä jarrut pohjaan tai jopa hylättävä koko projekti. Jos jokin ei toimi, on avattava suunsa. Minulla on tunne, että Suomessa suunnittelijoilla on Ruotsia enemmän valtaa mutta myös vastuuta. Työskentely-ympäristö on erilainen.

Millainen rooli väreillä on muotoilussasi?

Näen itseni melko mustavalkoisena ihmisenä – tyyppinä, joka mieluummin luonnostelee kuin maalaa. Olen kuitenkin kiinnostunut väreistä ja herkkä eri värisävyille ja vivahteille. Juuri värit saivat minut kiinnostumaan lasista. Eri värien kokeilu lasituotteissa on riemukasta. Olen todellakin ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun olen saanut mahdollisuuden työskennellä Iittalan kanssa. Millään muulla yrityksellä ei ole samanlaista mahdollisuutta tällaisiin kokeiluihin. Voisinpa vain tehdä niitä useammin.