Valkea

Valkea-kynttilälyhdyn klassinen, pehmeä muoto tuo iloa syksyn ja talven pimeyteen. Hämärässä on mukava nauttia kynttilänvalon kodikkaasta ja lämpimästä tunnelmasta. Harri Koskisen suunnittelema Valkea on saatavana useissa eri väreissä. Valmistettu Suomessa.

Iittala Designer Harri Koskinen

HARRI KOSKINEN

Harri Koskinen syntyi Karstulassa vuonna 1970. Hän opiskeli muotoilua Lahden Muotoiluinstituutissa ja Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä, ja perusti oman tuote- ja konseptisuunnitteluun sekä näyttelyarkkitehtuuriin keskittyneen studionsa vuonna 1998. Koskisen monipuoliset design-esineet ovat herättäneet laajaa kansainvälistä huomiota. Hän on suunnitellut mm. huonekaluja, astioita ja taidelasia - tunnetuimpana teoksena jääkuutiota muistuttava Block-lamppu, joka löytyy myös New Yorkin Museum of Modern Artin kokoelmista. Harri Koskinen pyrkii löytämään sekä käyttäjän että valmistajan kannalta innovatiivisia ratkaisuja.

Vuonna 2000 Koskinen nimettiin Suomen vuoden nuoreksi muotoilijaksi. Hänet on palkittu vuosien aikana useilla eri palkinnoilla, mm. Compasso d’Oro -palkinto vuonna 2005, Pro Finlandia -mitali 2007 sekä Torsten ja Wanja Söderbergin pohjoismainen muotoilupalkinto 2009. Harri Koskinen on toiminut vuoden 2012 alusta lähtien myös Iittalan muotoilujohtajana.